Mielenkiintoiset työpaikat tietoturva-alalla – 2NS:n rekrytoinnit käynnissä myös heinäkuussa

Second Nature Security:ssä olemme kasvaneet tasaisen vakaasti toimintahistoriamme eli yli kahdentoista vuoden ajan sekä henkilöstömäärällisesti että liikevaihdollisesti. Rekrytoimme jatkuvasti uusia tietoturva-alan osaajia joukkoomme. Myös kevään 2022 aikana meillä on aloittanut lukuisia uusia ammattilaisia eri tehtävissä.

Kuluneena keväänä olemme panostaneet erityisesti laadukkaaksi koettuun yrityksen läpileikkaavaan perehdytykseen. Tämä on onnistunut hyvin tiimirajat ylittävän perehdytystiimimme voimin. Tavoitteena on, että jokainen uusi 2NS:läinen otetaan vastaan lämpimästi. Onboarding-prosessi alkaa jo hyvissä ajoin ennen työn aloitusta. Uudelle henkilölle tarjotaan ensimmäisten päivien aikana kattava kokonaiskuva yrityksen ja sen eri tiimien toiminnasta, palveluista ja 2NS:stä työpaikkana. Ylipäätään vahvan työntekijäkokemuksen kehittäminen on meille tärkeää – haluamme olla huipputason työpaikka tietoturva-alan osaajille.

Kesä on hyvää aikaa urahaaveille

2NS:n rekrytointitiimi hiljenee osittain heinäkuussa, onhan kesä tärkeää aikaa lomailulle ja työviestien seuraamisen vähentämiselle. Pidämme kuitenkin koko kuukauden ajan urasivujemme rekrytointi-ilmoitukset auki sekä valkohattuhakkerin, tietoturvan johtamisen konsultin että tietoturva-arkkitehdinkin paikkoihin. Haluamme varmistaa, että yrityksestämme ja tietoturva-alasta kiinnostuneet ammattilaiset voivat laittaa meille yhteydenottoa tulemaan missä tahansa sopivassa hetkessä; mökkilaiturin nokasta tai vaikka reissun päältä maisemia katsellessa. Olethan siis meihin yhteydessä urasivujemme kautta, jos innostus iskee ja sinulle tulee halu edistää omaa työelämääsi ja pohtia uusia uramahdollisuuksia jo tulevaan syksyyn. Olemme yhteydessä sinuun heti heinäkuun jälkeen ja lähdemme mielellämme kartoittamaan uusia tuulia työpolullesi yhdessä.

Mahdollisuuksia tarjolla tietoturvapalveluiden eri osa-alueilla

2NS:n asiakasprojektit ovat hyvin laaja-alaisia ja vaihtelevia, mikä tarjoaa hyvät mahdollisuudet oppia ja kehittyä eri osa-alueilla: defensiivisen, offensiivisen ja hallinnollisen tietoturvan tehtävissä. Lähtökohdat työtehtäviin ja omalle kehityspolulle pohditaan kunkin omasta kokemus- ja osaamistaustasta riippuen.

Offensiivisen tietoturvan tehtävissä teemme eettistä hakkerointia eli tietoturvan testausta ja varmentamista auditointiprojekteissa valkohattuhakkereidemme voimin. Tämän työn merkityksellisyydestä voit lukea lisää blogisivuiltamme.

Defensiivisen tietoturvan puolella puolestaan teemme järjestelmäarkkitehtuurien kokonaistietoturvan arviointeja ja katselmointeja. Tietoturva-arkkitehdin tehtävässä etua on aiemmasta kokemuksesta ohjelmisto- tai infra-arkkitehtuureihin liittyen. Aiempi kokemus ja osaaminen pilvi-infrastruktuureista on myös selkeä vahvuus. Erityisesti tietoturva-arkkitehdin tehtäviin tarvitsemme lisää osaajia heti alkavaan syksyyn, jolloin meillä on paljon mielenkiintoisia hankkeita alkamassa.

Hallinnollisen tietoturvan puolella autamme yritysten liiketoimintajohtoa hahmottamaan, johtamaan ja varmentamaan tietoturvan kokonaisuutta muun muassa tietoturvan hallintajärjestelmien implementoinnin kautta tai CISO-As-a-Service -palvelun avulla. Tällä osa-alueella työskennellään tietoturvan johtamisen konsultteina.

Jos koet paloa edellisiin aihealueisiin, ole yhteydessä niin pohditaan tulevia tietoturva-alan tehtäviä ja mahdollisuuksia sinulle sopivassa hetkessä. Tällä välin 2NS:n rekrytointitiimi toivottaa kaikille mukavaa kesää!